![]() |
|
Holapan Sukuseura ry:n syyskokous 2011 Syyskokouksessa tullaan käsittelemään vuoden 2012 sukujuhlia, sukuseuran verotusta ja muita esille tulevia asioita. Verotuksesta sen verran tiedoksenne, että sukuseuroja ei katsota enää yleishyödyllisiksi yhteisöiksi, ja seuramme on saanut ennakkoveroja vuodelle 2010, 2011 ja 2012. Mitkään sääntömuutoksetkaan eivät tule auttamaan asiaa. Olemme olleet tästä yhteydessä verottajaan. Tulemme syyskokouksessa miettimään mitä asian eteen voi tehdä. Toki veroja pitää maksaa, mutta pienen seuran taloudesta se ottaa kyllä suuren palan.
Toivoisimme jäseniltä ideoita ja ajatuksia sukujuhlaan, mitä asioita teillä on mitä hallituksen pitäisi käsitellä kokouksessa sekä myös tähän verotusasiaan mikäli teillä on kokemuksia. Lähettäkää asiat esityslistaa varten mahdollisimman nopeasti seuran sihteerille taikka puheenjohtajalle sähköpostitse, kirjeitse tai soittamalla. Lisäksi mikäli olet kiinnostunut olemaan mukana sukujuhlatoimikunnassa, ota yhteyttä samoihin henkilöihin.
Hyvää syyskuun jatkoa kaikille!
Sari Heimonen pj 0447341772
Sihteeri Timo Halonen
|
![]() |
|