: Verot 1500- 1600 luvulla: Lappeen kihlakunta
  • Veroluettelot, Lappeen maakirjasta 1600- 1818 asti, kt. vanhempi maakirja 1543 ja 1544

  • Jäljempänä mainituissa kylissä ja taloissa asuivat, samannimiset suvut kuin
    v. 1544 maakirjassa , viljelivät ja asuttivat tilojaan vielä vuonna 1818, (1544-1818).
  • Tässä oleva kylien luettelo sisältää hyvin paljon suuria seutukyliä, kuten Lappeen Hanhijärven, Haapajärven, Pikkalan ja "Yttkehäiän" sekä Taipalsaaren Salonpään, Rakkolan, Sammaljärven, Lehentakan, Toutu-lahden, Suontakaan. Kaikki nämä suurkylät sisälsivät meiko laajalla alueella myöhemmin kyliksi merkittyjä keskuksia. Vielä on otettava huomioon, että monet sellaiset suvut, joita kantakylissä ei enää tavata, ovat muuttaneet toisiin kyliin, joissa nimi yhä on säilynyt. Eräistä kylistä vain ensimmäisten asukkaiden muisto itse nimessä on säilynyt, kun siirtyminen muualle on tapahtunut jo ennen 1500-lukua, kuten Antamoinen, Uiminniemi, Ruomi, Karsturanta. Merkkinä kylän vanhuudesta ei aina ole sen puuttuminen ensimmäisistä maakirjoista. Edellämainittujen, vuosina 1543 ja 1544 esiintyvien suku- ja kylänimistön lisäksi tapaamme viela vuosisadan puoliväliin mennessä joukon muita sukuja, joiden nimet -la paikkaa tai kylää merkitsevällä päätteellä varustettuna vasta myöhemmin esiintyvät kylinä:

    Kylä Suku Aika
    Anola Anonen, Anoinen vielä 1818
    Haikala, Haikala Haikala, Haikonen vielä 1818
    Hartikkala Hartikka vielä 1818
    Hietala Hietanen 1500-luvulla
    Hirvisaari Hirvi, Hirvisaari vielä 1818, skujohto epävarma
    Hurtanmaa Hurtanmaa 1500-luvulla
      Hurtanmaanmies  
    Hyypiälä Hyypiä vielä 1818
    Ihala, Ihalainen Ihalainen 17oo-luvun puoliväliin
    Ilottula Ilottu, Ilotuinen 1600- ja 1700-luvun vaihteeseen
    Kemppilä Kemppi vielä 1818
    Kokkila Kokki vielä 1818
    Kotola Kotonen 1600-luvun lopuun
    Laihiala Laihanen, Laihia vielä 1818
    Lasola Lasonen, Lasoinen vielä 1818
    Lauritsala Lauritsainen 1600-luvun alkupuolelle
    Lensula Lensu vielä 1818
    Lempiälä Lempiäinen, Lempiä vielä 1818
    Lipiälä Lipiäinen vielä 1818
    Luukkala Luukainen, Luukas 1600-luvun loppuun
    Melkkola Melkko, Melkoinen vielä 1818
    Mustala, Mustola Mustola, Mustala 1600-luvun puoliväliin
      Mustanen, Mustonen  
    Myllylä Myllynen 1700-luvun loppuun
    Mälkiälä Mälkiä 1600-luvun loppuun*
    Oikkola Oikkonen vielä 1818
    Pajarila Pajari 1700-luvun puoliväliin
    Parkkarila Parkkanen,Parkkari 1600-luvun loppuun
    Partala Poskiparta, Partanen vielä 1818
    Pelkola Pelkonen, Pelkoin vielä 1818
    Piutula Piutula,Piutunen 1700-luvun Vuonna 1818
        main. Piutulat lienevät muuttaneet
        vasta vuosisadan alussa
    Purala Puranen, Porali Puranen 1600-luvun lopuun
      Purali Purali-Porali 1720-luvulta
        lähtien ja vielä 1818
    Rapattila Rapatti, Rapattu  
      Rapattinen 1500-luvulla
    Rasala Rasa, Rasanen 1600-luvun alkuun
    Ruokola Ruokonen 1600-luvun loppuun, vielä 1818
        Ruokoset mahd. samaa sukua
    Ryösölä Ryösö vielä 1818
    Saarniala Saarnia vielä 1818
    Saikkola Saikkonen, Saikko 1700-luvun alkuun
    Seppälä Seppä, Seppälä vielä 1818
    Kinnarila Skinnari 1600-luvun lopuun
    Sunila Suninen, Suni 1700-luvun alkuun
    Suomala    
    Suomalainen Suomalainen vielä 1818
    Talikkala, Taalikkala Talikainen, Taalikainen, Talikka, 1700-luvun alkupuolelle
      Taalikka  
    Tirilä Tiri vielä 1818
    Toikkala Toikkanen, Toikka 1600-1700-lukujen vaihteeseen
    Tujula Tujulainen, Tujula vielä 1818
    Tukiala Tukia vielä 1818
    Turkkila Turkki, Turkkinen vielä 1818
    Törölä Törö vielä 1818
    Ellola* Ellonen, Elloinen vielä 1818
    Heimala Heimainen, Heimala vielä 1818
    Hietamies Hietamies vielä 1818
    Hinkkala** Hinkka 1700-luvun alkuun
    Hirvikallio Hirvikaula vielä 1818
      Hirvikallio  
    Huopainen Huopainen, Huoponen vielä 1818
    Iihola Iihonen, Iihoinen vielä 1818
      Iihola  
    Inkilä Inkinen, Inki vielä 1818
    Jurvala Jurvanen, Jurvainen 1600-luvun puoliväliin jolloin
        ruvettiin käyttämään Husu-nimeä
    Juurikkala Juurikas, Juurikainen vielä 1818
    Keskinen Keskinen 1500-luvulla
    Kokkola Kokko vielä 1818
    Kolppola Kolppo vielä 1818
    Kontula Kontolainen, Kontu vielä 1818
      Kontuinen  
    Kähölä Kähö 1600-luvun puoliväliin
    Lakkala Lakka vielä 1818
    Laukkala Laukas vielä 1818
    Lensula Lensu vielä 1818
    Luotola, Luotoinen Luotoinen  
    Multiala Multiainen, Multia 1600-luvun loppuun
    Munne Munnninen, Munne vielä 1818
      Mundec, Munneck  
    Nokkala Nokka vielä 1818
    Nuppola Nupponen, Nuppola vielä 1818
    Pitkäpää Pitkäpää 1700-luvun puoliväliin
    Pukkila Pukki vielä 1818
    Pätärilä* Pätäri vielä 1818
    Toikkala Toikka, Toikkanen 1700-luvun alkuun
    Venäläinen Venäläinen vielä 1818
    Viuhkola Viuhko 1600-luvun puoliväliin
    Eiskola Eiskonen vielä 1818
    Lipiälä Lipiäinen vielä 1818
    Myllärilä Myllärinen vielä 1818
    Roiskola Roisko vielä 1818
    Soljala Solja vielä 1818
    Tiimola Tiimonen, Tiimo vielä 1818
    Juvakkala Juvakka 1500-luvulla
    Kokki, Kokkila Kokki 1700-luvun loppu
    Marttila Marttinen 1500-luvulla
    Ruokola Ruokonen vielä 1818

    - Mälkiälää ei mainita kylänä enää 1700-luvulla. Tällöin se luettii Mustolaa, jossa Mälkiä-sukua
    ainakin jo 1730-luvulta lähtien.
    * Ilmestyy 1559 ylijäämäveroihin.
    ** Luettiin Lappeeseen 1500-luvun puolivälissä.
    Lähteet: maakirja v. 1600 ja Lappeen kihlakunnan historia osa I.


    | ALOITUS | JÄÄSKI MAAKIRJA 1543 | LAPPEEN MAAKIRJA 1543 |
    | LAPPEEN MAAKIRJA 1544 | TAIPALSAARI MAAKIRJA 1554 | TAIPALSAARI MAAKIRJA 1600 |